Olemme aina valmiita kutsuttavaksi oikeudenkäyntiin asiantuntijatodistajaksi kertomaan löydöksistämme selkokielisesti ja johdonmukaisella tavalla.

Toisinaan tutkimustulosten ja todistusaineiston tulkinnassa tarvitaan apua ja varsinkin silloin kun aineisto pitää esittää kansankielisesti kuulijoille, joilla ei ole syvällistä teknistä taustaa. Meille Ibasilla on itsestäänselvää, että olemme tarpeen vaatiessa käytettävissä tutkimustulosten esittämiseen, tulkintaan ja selventämiseen.

09 424 509 03 Ottakaa yhteyttä!
img_600x600_oikeussali

img_600x600_reportmeeting

Asiantuntija mielipide

Emme toimita pelkästään teknisiä raportteja. Ibasin raportit on laadittu niin, että niitä voidaan käyttää oikeudenkäynneissä sekä tarvittaessa Ibasin asiantuntijalausunnon perustana.

IT-forensiikkaraportissa havainnot ja päätelmät esitetään ymmärrettävällä ja johdonmukaisella tavalla niin, että kaikki lukijat voivat ymmärtää niitä. Lisäksi käytetyt menetelmät ja suoritetut toimenpiteet on kuvattu siinä laajuudessa, että asian käsittelyä voidaan jatkaa.

Yhä nopeammassa tahdissa kehittyvä teknologia on jatkuva haaste. Asiat pitää pystyä dokumentoimaan johdonmukaisesti ja kuvaamaan konkreettisesti, jotta aineistoa voidaan käyttää lainopillisiin tarkoituksiin. Asioiden muotoilu ja painotus voivat vaikuttaa tulkintoihin merkittävästi.

Aina on olemassa riski, että tietotekniikan ammattilaiselle itsestäänselvät käsitteet ja termit IT-forensiikkaraportissa eivät ole yhtä selviä ulkopuolisille tai vaikkapa tuomioistuimelle. Ibas pyrkii aina välttämään teknistä ammattikieltä ja slangia. Ibasilla on kyky ilmaista tekniset käsitteet ja monimutkaiset tutkimustulokset ymmärrettävällä tavalla.


Laadunvalvonta

Ibas-asiantuntijat antavat ns. toisen mielipiteen, jolla varmistetaan, että riidan toisen osapuolen todistusaineistosta tekemä mahdollisesti virheellinen tulkinta ei jää päteväksi.

Digitaalinen todiste on usein vaikeasti ymmärrettävä ja voi johtaa väärinkäsityksiin. Asiantuntijan esittämä näyttö voi olla lopputuloksen kannalta merkittävä, koska tuomioistuimen kyky arvioida rikosteknisen asiantuntemuksen laatua itsenäisesti on rajallinen.

Laatu ja uskottavuus ovat tärkeitä sekä siviili- että rikosoikeudellisissa toimissa. Rikostutkinnassa poliisilla on erityisasema tutkinnanjohtajana. Siviiliriidoissa digitaaliset todisteet hankkii yleensä riidan toinen osapuoli.

Ibas tarjoaa tulkinta-apua, asiantuntemusta ja teknisiä analyysejä, jotka täyttävät sähköisten todistusaineistojen käsittelyyn asetetut vaatimukset.

img_600x600_toimimmelakejanoudattaen

img_600x600_globe

Kansainvälisiä asiantuntijoita

Yhtenä maailman johtavista sähköisen aineiston tutkintaan (IT-forensiikka, eDiscovery) erikoistuneista yrityksistä Ibas tarjoaa asiakkailleen kansainvälisesti menestyneitä palveluja ja osaamista siellä, missä sitä tarvitaan.

Toisinaan asiantuntijan on välttämätöntä käydä läpi ja arvioida toisessa maassa suoritetun tutkinnan todisteet tai vastaavasti esittää tutkinnan tulokset toisessa maassa. Ibas KLDiscovery-konsernilla on paikalliset toimistot 19 maassa ja runsaasti kokemusta valmistella digitaalista todistusaineistoa eri oikeusjärjestelmille kaikkialla Euroopassa.


icon

Tarvitsetko turvallista elektronisten jälkien analysointia?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme. Ibasilla on tarvittava tietotaito ja ja tekniset ratkaisut! Autamme kaikkia - suuryrityksistä viranomaisiin, asianajajilsta ja tuomioistuimista yksityishenkilöihin.

04 076 832 66 Ottakaa yhteyttä!