Miten toimia, jos tiedostot korruptoituvat?

perjantai 8. syyskuuta 2017 - Kirsi Paasivirta

Oletko koskaan nähnyt korruptoitunutta digikuvaa? Onko sinulle joskus käynyt niin, että et pystynyt avaamaan tiedostoa jossakin ohjelmassa, sillä tiedosto on korruptoitunut? Et ole ainoa, sillä tiedostojen korruptoituminen on varsin yleistä ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa sitä, että tiedoston sisällä olevat tiedot ovat muuttuneet alkuperäisestä muodostaan.

Ehkä henkilökohtaisen tekstidokumentin tai luonnosvaiheessa olevan yksittäisen kuvan korruptoituminen ei ole niin vakavaa, mutta entä jos samalla kertaa korruptoituu tuhatkunta yrityksen yrityksen tärkeää tiedostoa.

Miksi tiedostot korruptoituvat?

Syitä korruptoitumiselle on useita. Tiedostot voivat vaurioitua tallennuslaitteen tullessa elinkaarensa päähän. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että virheiden mahdollisuus perinteisillä tallennuslaitteilla kasvaa huomattavasti laitteen elinkaaren kahden viimeisen vuoden aikana. Nämä ”tavallisesta kulumisesta” johtuvat virheet voivat johtaa siihen, että tallennettu tieto muuttuu sen alkuperäisestä muodosta. Tämä voi tapahtua käytön aikana tai jopa silloin kun laite ei ole edes käytössä. Tiedostot vioittuvat, eikä niitä voi enää käyttää, ja mikäli näin käy kuville, näyttävät kuvat samalta kuin tämän artikkelin kuvituskuva.

Toinen todennäköinen syy vioittumiselle voi olla laitteen äkkinäinen virrankatkaisu. Jos virransyöttö katkeaa kesken tallennuksen, tiedostot saattavat korruptoitua. Samoin saattaa käydä, jos SSD-levyn ohjain lakkaa yhtäkkiä toimimasta. Ohjain ei kommunikoi laitteen flash muistin kanssa asianmukaisesti ja laitteen sisäinen tiedonkulku katkeaa.

Vaikka tiedosto olisi vielä avattavissa, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tiedoston sisältö olisi kunnossa. Esimerkiksi Excel- tiedoston tai jonkin tietokannan kohdalla virhe voi olla kohtalokas, jos tiedostosta puuttuu yksittäisiä lukuja, koko taulukko tai laskelma on väärin.

Korruptoituneiden tiedostojen palautus on kuitenkin usein vielä mahdollista

Mietitäänpä kahta yleistä tiedostotyyppiä esim. Word-tiedosto (.docx) ja kuvatiedosto (.jpg tai .png), jotka korruptoituvat. Kummassakin tapauksessa järjestelmä ilmoittaa käyttäjälle, että tiedosto on korruptoitunut eikä sitä voida lukea. Miten käyttäjän tulisi toimia tällaisessa tapauksessa?

Yksinkertaistettuna on olemassa kaksi erilaista tapaa palauttaa tiedot korruptoituneesta tiedostosta. Yksi mahdollisuus on käyttää tietojen palauttamiseen tarkoitettua työkalua tai pyytää apua ammattitaitoiselta tietojen palautukseen erikoistuneelta palveluntarjoajalta.

Joissakin tapauksissa, jos vaurio ei ole kovin vakava, tietojen palautukseen tarkoitettu ohjelmisto voi löytää tiedoston vioittuneet osat levyn muista osioista ja korjata ne. Tällaisen ohjelman käyttäminen saattaa siis ratkaista ongelman.

“Tee se itse” tietojen palautus on kuitenkin aina riskialtista puuhaa, varsinkin jos asiaan ei ole perehtynyt riittävästi. Tästä syystä palautustyökaluja ei tulisi käyttää alkuperäisellä levyllä, vaan ainoastaan levykopiolla. Jos jokin menee pieleen, on tietojen palautukseen erikoistuneilla ammattilaisilla vielä mahdollisuus palauttaa tiedot.

Omat korjausyritykset saattavat nimittäin pahentaa tilannetta ja pahimmassa tapauksessa tiedostot saattavat tuhoutua lopullisesti. Työkaluohjelmistolla palautetut tiedostot tulisi palauttaa alkuperäiseen muotoonsa, vasta sitten kun ne on ensin avattu ja niiden sisältö varmistettu.

Tietojen palautukseen erikoistuneet asiantuntijat pääsevät parempiin tuloksiin kuin yksikään parhaista korruptoituneiden tiedostojen korjaamiseen tarkoitetuista ohjelmista. Mikäli HDD- tai SSD-levy on vaurioitunut, levy saadaan usein korjattua siten, että kadonneet tai vioittuneet tiedostot saadaan palautettua. Asiantuntijat pystyvät myös kikkailemaan levyn vapailla datablokeilla korjatakseen toisen tyyppisiä ongelmia.

Ammattilaisilla on lisäksi mahdollisuus käyttää varjokopiota, tai muita tiedoston osia uudelleenrakentaakseen vioittuneet tiedostot. Kaikki edellä mainitut menetelmät eivät ole mahdollisia tavalliselle käyttäjälle, sillä käyttäjältä saattaa puuttua kokemusta ja tietotaitoa tietojen palauttamisesta, harvalla myöskään on erikoistyökaluja tai puhdasilmatilaa käytettävissä. Tavallinen käyttäjä ei usein myöskään pysty määrittelemään, onko vioittuneen tiedoston korjaaminen ylipäänsä mahdollista ja tämä arviointi tulisikin jättää ainoastaan ammattilaisten hoidettavaksi.

Miten siis tavallinen käyttäjä voi saada korruptoituneet tiedostot palautettua ilman, että tiedostot eivät epähuomiossa vahingoitu lisää? Alta löydät muutaman vinkin.

Vinkkejä tilanteeseen, jossa tiedostoja on vahingoittunut.

Pysy rauhallisena ja harkitse eri vaihtoehtoja. Mikäli tiedostot ovat korruptoituneet toimi seuraavasti:

  • Ota levykuva levystä, jolla vahingoittuneet tiedostot sijaitsevat. Kuvan tekemiseen on saatavilla useita ilmaisia työkaluja. Tämän jälkeen voit yrittää korjata kopioitua levykuvaa sen sijaan, että yrittäisi korjata alkuperäistä levyä. Jos jokin sattuisi menemään vikaan, tietojen palautukseen erikoistuneet ammattilaiset voivat vielä hyödyntää alkuperäistä levyä.
  • Voit kokeilla tiedostojen korjaamiseen tarkoitettua työkalua levykopiolla, esimerkiksi korjataksesi korruptoituneet MS- Office tiedostot. Markkinoilla on useita tuotteita, varmista kuitenkin, että valitset tunnetun ja laadukkaan tuotteet tiedostojesi korjaamiseen. (Huomioi, että käytät työkalua ainoastaan levykuvalle tai levykopiolle!). Jos kyseessä on tietokanta, video tai valokuva on näille myös saatavilla erillisiä työkaluja, mutta lopputulos ei aina välttämättä ole kovin hyvä
  • Älä yritä saada vioittunutta tiedostoa toimimaan uudelleen, korjaamalla vikaa alkuperäisellä levyllä. Älä käytä laitteen sisäänrakennettua OS-työkalua levyn korjaamiseen (kuten CHKDSK tai FSCK). Nämä nimittäin usein aiheuttavat vain enemmän tuhoa ja voivat estää tiedostojen korjaamisen myöhemmin.

Jos mikään edellä mainituista ei auta ja tarvitset tiedostot käyttöösi, ota yhteyttä ammattitaitoiseen ja kokeneeseen tietojen palautuksen erikoistuneeseen palveluntarjoajaan, kuten Ibas Kroll Ontrackiin. Useimmissa tapauksissa tietojen palautukseen erikoistuneet asiantuntijat pystyvät palauttamaan tiedot käyttäen korkeatasoisia erikoistyökaluja sekä tietojaan tiedosto- ja tallennusjärjestelmistä.

Copyright: Kroll Ontrack GmbH MOSH

img_600x600_shirtontrack

Soita ja pyydä apua heti!