Miten tarkistaa helposti ja nopeasti toimiiko levy?

tiistai 20. kesäkuuta 2017 - Kirsi Paasivirta

Seuraava tilanne lienee monelle tuttu; kiintolevy ei enää yhtäkkiä toimi niin kuin pitäisi, tietoja on saattanut kadota tai laite ei vain yksinkertaisesti enää käynnisty. Jos poissuljetaan tavallisimmat vioittuneen kiintolevyn oireet, kuten esimerkiksi erilaiset rahinat ja muut poikkeavat äänet, aina ei voida olla täysin varmoja, onko kiintolevy fyysisesti vioittunut vai onko kyseessä jokin muu vika. Kiintolevyn lopettaessa toimintansa useimmiten käyttäjä ärsyyntyy eikä tiedä mitä seuraavaksi tekisi. Onko kyseessä satunnainen vikatila vai onko mahdollista, että levy lopettaa toimintansa kokonaan lähitulevaisuudessa? Kuinka moni edes tietää, että kiintolevyjen keskimääräinen elinikä on noin 3-5 vuotta.

Mikäli vioittunut kiintolevy vielä vastaa komentoihin, tällöin on mahdollista, että vianmääritys onnistuu sopivalla ohjelmalla. Markkinoilta löytyvien erilaisten ohjelmien ja työkalujen taso vaihtelee kuitenkin varsin paljon. Jotkut työkaluista ovat melko harmittomia, eivätkä todennäköisesti aiheuta laitteelle mitään haittaa, mutta saatavilla on myös sellaisia työkaluja, jotka pahimmassa tapauksessa rikkovat vikaantuneen levyn lopullisesti.

Sopivimpia työkaluja kiintolevyn tilan tarkistamiseen ovat sellaiset, jotka käyttävät S.M.A.R.T. - teknologiaa (Self-Monitoring, Analysis and Reporting Technology). Melkein kaikki modernit kiintolevyt tukevat S.M.A.R.T. -analyysiä, jonka avulla kiintolevyn fyysinen kunto tarkistetaan. Googlen useita vuosia sitten tekemän tutkimuksen mukaan, kaksikolmasosaa kiintolevyjen rikkoutumistapauksista voitaisiin välttää, mikäli S.M.A.R.T. -analyysiä käytetään kiintolevyn kunnon toteamiseen. S.M.A.R.T. sisältää 10 kriittistä indikaattoria, joita voidaan käyttää vianmäärittämiseen siinä vaiheessa, kun kiintolevyssä havaitaan jotain vikaa. Tämän lisäksi S.M.A.R.T. sisältää noin 30 muuta ominaisuutta, jotka pystyvät ennustamaan mahdollisia tulevia vikoja.

S.M.A.R.T. -analyysi SSD:lle

Yksi edellä mainituista S.M.A.R.T. ominaisuuksista on SSD indikaattori ”SSD Life Left”, joka määrittelee melko tarkasti SSD:n jäljellä olevan käyttöiän suhteessa käytössä oleviin ohjelmiin / tyhjennyssykliin / vapaana oleviin Flash-muistipiireihin.

Kiintolevyn tila / Hard disk diagnostics

Hyvin usein käy niin, että S.M.A.R.T. -analyysiä aletaan miettiä vasta siinä vaiheessa, kun sen käyttö on jo melkein liian myöhäistä. S.M.A.R.T. -analyysi kannattaisi tehdä jo kiintolevyn ensimmäisten käyttökertojen yhteydessä ja mielellään sen jälkeen säännöllisesti. Valitettavasti suurin osa käyttöjärjestelmistä ei pysty analysoimaan tuloksia automaattisesti, eikä myöskään näytä niitä käyttäjälle selkeällä tavalla, vaan tähän täytyy käyttää erillisiä työkaluja.

Windowsin ”Check Disk” työkalu kiintolevyn virheiden tarkistamisen yhteydessä

Windowsin ”Check Disk” työkalun saa esille helposti klikkamalla hiiren oikealla tutkittavaa levyasemaa ja valitsemalla ”Ominaisuudet” > ”Työkalut” > ”Tarkista levy”. Tämän toiminnon käytössä on kuitenkin haittapuolia. Vianmääritysprosessin tavoitteena on ainoastaan saada levy toimimaan ja se saattaa väkisin korjata kaikki havaitsemansa virheet tai kysymättä poistaa haitalliseksi arvioimiansa osioita. Ole siis tarkkana, ettet valitse ko. lisätoimintoja. Ideaalitilanteessa ”Check disk” vain tarkistaa valittujen kiintolevyjen tilan ja luo raportin löydetyistä vioista. ”Check Disk” ilmoittaa ainoastaan yleisellä tasolla onko kiintolevy käyttökuntoinen vai ei, joten se ei ole yhtä kattava kuin S.M.A.R.T.- analyysi.

Toisaalta levyntarkistustyökalun yksityiskohtainen raportti sisältää tärkeää tietoa levyn loogisesta tilasta, mutta ensimmäisessä vaiheessa tärkeintä on selvittää kiintolevyn fyysinen kunto ja kuinka kauan se vielä tulee kestämään. Näiden seikkojen määrittäminen on mahdollista ainoastaan S.M.A.R.T. -diagnosointityökalun avulla.

Mitä S.M.A.R.T. -työkalulla voidaan selvittää ja mitä ei?

Tavallisesti tämän tyyppiset työkalut suorittavat useita testejä kiintolevyillä, kuten esimerkiksi niin kutsutun nopean SMART- testin, jossa (valmistajan mukaan) laitteen tärkeimmät toiminnot testataan, kuten esimerkiksi kiintolevyn vaurioituneet sektorit sekä kuinka monta kertaa kiintolevyn käynnistäminen täyteen pyörimisnopeuteen on epäonnistunut. Tärkein testi on niin kutsuttu ”Drive Self Test (DST)- testi, tai niin kutsutut ”lyhyet” tai ”pitkät” testit, joissa jokainen kiintolevyn osio luetaan erikseen. Vianmäärittäminen näillä menetelmillä saattaa kestää hyvinkin pitkän ajan. Tämän lisäksi suoritetaan usein lyhyitä tai laajoja yleisluontoisia testejä, jotka luovat eritellyn raportin kiintolevyn vioista. Tästä linkistä löydät luettelon tarjolla olevista työkaluista.

Valmistajien omat S.M.A.R.T.-työkalut

Eri levyvalmistajilla on levyissään erilaisia vianmääritystyökaluja, jotka lukevat levyä ja esittävät käyttäjälle lisätietoa levyn kunnosta. Näiden työkalujen haittana on, että toisinaan ne saattavat samalla muuttaa levyn asetuksia. Mikäli tietoja katoaa työkalun käytön yhteydessä, valmistajat harvoin suostuvat ottamaan vastuuta asiasta.

Näiden työkalujen tarjoama sisältö riippuu täysin kustakin valmistajasta, joten vianmäärityksessä käytettävät indikaattorit eivät ole standardisoituja. Nämä työkalut pystyvät parhaimmillaan listaamaan vikoja ja korjaamaan vioittuneita sektoreita, mutta kannattaa muistaa, että käyttöön sisältyy riskejä.

Tässä muutamia linkkejä ilmaisiin diagnosointityökaluihin seuraavilta palveluntarjoajilta; Seagate, Western Digital, Hitachi ja Fujitsu.

Kaupalliset diagnosointityökalut

Lisäksi tarjolla on useita kaupallisia (ilmaisia ja maksullisia) vianmääritystyökaluja, joiden taso sekä niiden käyttäjilleen tarjoama tieto vaihtelee. Mielenkiintoista niissä on se, että ne yhdistelevät erilaisia diagnosointitapoja yhdeksi ratkaisuksi. S.M.A.R.T.-analyysin lisäksi nämä työkalut tarjoavat usein vertailutestejä, tiedostojen Benchmark-testejä, levyjen monitorointia, virheiden skannaamista, levyn virrankäytön määrittelyä sekä levyn lämpötilanmittauksia.

Tämän tyyppisiä kaiken kattavia (kotikäyttöön tarkoitettuja) vianmääritystyökaluja ovat esimerkiksi CrystalDiskInfo, DiskCheckup, HD Tune tai HDDScan. Kaikki neljä työkalua ovat helppokäyttöisiä ja näyttävät kiintolevyn tilan hyvin nopeasti. HDDScan testaa myös RAID- järjestelmiä, joten se on käyttökelpoinen myös pienyrityksille.

S.M.A.R.T. -monitorointityökalu tarjoaa ratkaisua myös ammattikäyttöön, mikäli halutaan käyttää avoimeen lähdekoodiin liitettäviä ratkaisuja. Nämä ratkaisut ovat Linuxin, Macin tai Windowsin lisäksi saatavilla myös FreeBSD, NetBSD, OpenBSD, Solaris, OS/2, Cygwin, QNX tai eComStation -ohjelmistoille. Työkalut soveltuvat käytettäväksi yksittäisille levyille sekä RAID-järjestelmille.

Markkinoilla on myös työkalu nimeltään Speedfan. Sen avulla, levyn kunnon lisäksi, voidaan määritellä S.M.A.R.T. -analyysin indikaattoreita apuna käyttäen kiintolevyn jäljellä oleva käyttöikä. Speedfan hyödyntää verkossa olevaa tietokantaa ja vertailee aikaisemmin tutkittuja vertailukelpoisia kiintolevyjä, selvittäessään käyttöikää. Tutustu kuitenkin erittäin huolellisesti ohjelmiston käyttöohjeisiin ennen käyttöönottoa.

Sama sääntö pätee myös kevyempiin HDD -diagnosointityökaluihin, joita pidetään toisinaan suorastaan ”vaarallisina”. HDD -diagnosointityökalua voidaan käyttää kiintolevyjen identifioimiseen, myös silloin kun ne eivät tunnistu BIOS:issa. Esimerkiksi MHDD- työkalulla voidaan S.M.A.R.T. skannauksen lisäksi ”ulkoistaa” vioittuneita datablokkeja levytilaan, joka ei ole sillä hetkellä käytössä. Ongelmalliseksi tämä käy, jos se suoritetaan liian usein ja vapaa levytila täyttyy vioittuneista blokeista. Silloin levyn laiteohjelma ei pysty lopulta enää toimimaan normaalisti ja seurauksena saattaa olla tietojen menetys. Lisäksi työkalu mahdollistaa myös sellaisten tiedostojen automaattisen poistamisen, joiden avaamiseen muutoin kuluisi runsaasti aikaa. Tämän tyyppisiä työkaluja voi siis suositella ainoastaan käyttäjille, jotka ovat perehtyneet aiheeseen ja tutustuneet huolellisesti manuaaliin.

Riippumatta siitä mitä diagnosointityökalua käytetään, ei S.M.A.R.T.- virhe kuitenkaan tarkoita sitä, että kiintolevy lakkaisi välittömästi toimimasta. Kiintolevyn täydellinen rikkoutuminen voi tapahtua muutamissa minuuteissa, kuukausissa tai joissain tapauksissa jopa joissakin vuosissa. Riippumatta siitä kuinka kauan lopulliseen rikkoutumiseen kuluu, ei vialliseksi määriteltyyn kiintolevyyn tulisi enää luottaa, eikä sille tulisi tallentaa tietoja.

Varmista aina, että tiedostot on ajantasaisesti varmuuskopioitu toiselle tallennusvälineelle. Kiintolevyä joka ei läpäise S.M.A.R.T. –testiä, ei tulisi enää pitää luotettavana, sillä vaikka kiintolevy ei rikkoutuisi täysin, se voi silti vaurioittaa tiedostoja. Mikään kiintolevy ei tietenkään koskaan ole sataprosenttisen varma ja levyt voivat rikkoutua S.M.A.R.T.- analyysistä huolimatta. S.M.A.R.T. -analyysia voidaan kuitenkin pitää ennakkovaroituksena tulevasta levyrikosta.

Photo copyright: Tookapic/www.pexels.com/ CC0 Licence

img_600x600_shirtontrack

Soita ja pyydä apua heti!