Digitaaliset jäljet

perjantai 15. tammikuuta 2016 - Jyri Pohja

Useimmilla meistä on vakiintunut tapa surffailla netissä ja noudattaa samoja rutiineja päivittäin. Internet ja sen houkuttelevat palvelut ovat mahdollistaneet jatkuvan kommunikoinnin koko maailman kanssa.

Sähköpostit, tekstiviestit, kuvaviestit, musiikin striimaus, mobiilipankit, pilvipalvelut ja lukuisat sosiaalisen median palvelut. Me kaikki edistämme digitaalista vallankumousta. Useimmat eivät osaa ajatellakaan sen mahdollisia haittapuolia.

On hyvä pitää mielessä, että jätämme digitaalisen jalanjäljen aina kun käytämme jotakin verkkopalvelua. Nämä jäljet voidaan jakaa aktiivisiin ja passiivisiin jälkiin. Kaikki sosiaalisessa mediassa olevat päivityksemme säilytetään palvelimilla ikuisesti ja usein olemme käyttöehdoissa suostuneet tietojemme käyttämiseen yritysten markkinoinnissa. Toisinaan jätämme jälkiä taaksemme täysin tiedostamatta ja ilman hyväksyntäämme.

IDC:n ennusteen mukaan jokainen meistä jättää sähköisiä jälkiä jopa 45 gigatavun verran. Teollisen internetin yleistymisen myötä ennustus käynee toteen. Vuonna 2020 internetiin on yhdistettynä yli 200 miljardia laitetta.

Mitä tietoturva merkitsee?

Kaikkien yritysten tietohallinnossa työskennellään jatkuvasti kasvavien tietomäärien parissa. Määrien kasvaessa joudutaan rakentamaan entistä monimutkaisempia tietojärjestelmiä, joissa on huolehdittava tietojen turvallisesta säilyttämisestä, tehokkaasta saatavuudesta ja asianmukaisesta hävittämisestä.

Vastuu omasta tietoturvasta kuuluu myös jokaiselle tavalliselle internetin käyttäjälle. Meidän on tiedostettava, minkälaisia sähköisiä jälkiä kulloinkin jätämme. Me and My Shadow- sekä Digitalshadow.com -sivustoilta löytyy hyviä neuvoja tietoturvan parantamiseen verkossa.

Vinkit tietoturvan parantamiseksi

  1. Tee Google-haku omasta nimestäsi Jos et vielä ole tehnyt sitä.
  2. Lue henkilötietojen käyttöehdot Ehtojen ymmärtäminen on erityisen tärkeää sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä. Seuraa myös käyttöehdoissa tehtäviä muutoksia ja selvitä, miten ne vaikuttavat henkilötietojesi käsittelyyn.
  3. Pysy kartalla käyttäjätileistäsi Mieti, missä verkkopalveluissa sinulla on käyttäjätili tai -profiili. Poista tiedot palveluista, joita et enää käytä.
  4. Ole tarkkana siitä, mitä tietoja jaat muille Ajattele ennen julkaisemista! Tee ainoastaan sellaisia päivityksiä, joista voisit puhua huoletta myös naapurisi kanssa. Parhaimmassa tapauksessa naapurisi haluaa jakaa päivitystäsi edelleen. Silloin sanomallasi on merkitystä, siinä on sisältöä ja sillä on osallistuva vaikutus. Älä käyttäydy loukkaavasti muita kohtaan, äläkä levitä arkaluontoisia tietoja, kuten käyttäjätunnuksia, salasanoja, puhelinnumeroita, henkilöturvatunnuksia jne.

Kuinka sähköiset jäljet hävitetään?

Jälkien hävittäminen on vaikeaa, mutta tarkoitusta varten on olemassa joitakin työkaluja. TweetDelete.com:in avulla voit poistaa twiittejä ja Clear-palvelu toimii Facebookissa ja Instagramissa.

img_600x600_shirtontrack

Soita ja pyydä apua heti!